Ei niin onnellinen laskeutuminen

Saavuimme Managuaan n. puol 11 yolla. Paikallinen rahti-ihminen, se joka soitti meille, oli ottanut Kaalepin joko kotiinsa tai toimistoonsa yoksi ja sovittiin, etta tullaan hakemaan se seuraavana aamuna. Olin varannut Best Western hotellista huoneen, ihan lentokentan vieresta ja odotettiin innolla, etta paastais pian rentoutumaan piitkan paivan jalkeen. No, kuten varmaan ootte jo huomanneet, mikaan ei oo niin helppoa kun me matkustetaan.

Paastiin ohi passijonosta ja hotellin edustaja tuli auttamaan meita laukkujen ja laatikoiden kanssa. Se karrasi tavarat lapivalaisu-hihnalle ja sitten oltais vapaana! Tai sitten ei. Tullimiehet olivat sen verran kiinnostuneita Chuckin tietokoneista, etta ottivat meidat sivuun ja aukoivat kaikki paketit. Me ei ymmarretty mitaan mita ne selitti, ja hotellin edustajakin koitti jotain selvittaa, mutta loppujen lopuks ne pitivat tietokoneet seuraavaan paivaan, kunnes tullin edustajat tulis paikalle paattamaan mita niille tehdaan.

Hotellin edustaja soitti kaverilleen, etta tulis seuraavana aamuna auttamaan meita tullin kanssa, joten vihdoin paastiin lahteen lentokentalta ja rauhoittumaan hotellille. Seuraavana aamuna herattiin aikasten ja makoisan aamiaisen jalkeen alettiin odottamaan tata kaveria. Chuck sanoi, etta sen piti olla paikalla 8 ja puol 9 valilla. Se ei kuitenkaan olliut ihan varma, etta oliko se hotellilla vai lentokentalla. Joten puol 9:lta se sitten lahti lentokentalle ja jain hotellille odottamaan, joskos se tyyppi tulis.

Ketaan (ei ainakan sita) nakynyt varttia vaill 9 mennessa, joten sain hotellin kuljetuksen heittamaan mut lentokentalle ja menin ettimaan Chuckia. Se oli viela selvittamassa tullitoimistossa asioita ja ma odottelin sitten toimiston ulkopuolella tavaroiden kanssa. Kello oli jo lahemmas puol 10 ja aloin olla tosissaan huolissani Kaalepista. Vihdoin laitettiin matkalaukut tullitoimistoon sisalle ja ma lahdin Kaalepin metsastykseen.

Olin jutellut United Airlines rahti-ihmisen kanssa aikasemmin (erittain mukava, englatia hyvin puhuva nainen) ja han oli selvittanyt, etta Kaalepin haltija oli kovasti odottanut meita. Kaaleppi ei kuulemma enaa suostunut menemaan takaisin kennellinsa ja virkailija pelkas, etta se puree sita. No, meidan rakas enkeli osaa olla vahan itsepainen... Ja jos se eo jotain halua tehda, se voi vahan arista. No, toinen virkailija sitten saattoi mut parinsadan metrin paassa olevaan rakennukseen, jossa vihdoin nain Kaalepin!

Rahti-virkailia oli tosi ystavallinen ja helpottunut, kun tulin paikalle. Vahan aikaa Kaaleppia paijattuani sain sen sitten menemaan takas hakkiinsa, pienta punnerrusta takapuolesta se vaati multakin. Sitten alkoi paperityo. Ensimmaisena piti menna paikalliseen pankkiin maksamaan joku kasittelymaksu pankkitilille. Ei se ollut kun $15, mutta melkeen heti laskeuduttua uuteen maahan piti menna tallettamaan jotain pankkiin? Tama virkailija oli tosi ystavallinen ja sysasi mut kaverillensa, joka oli just tullut sisalle. Tama kaveri vei mut pankkiin, jonotti mun puolesta ja ma vaan annoin sille rahat ja se teki talletuksen mun puolesta!

Sitten viela lisaa paperityota ja kun se oli valmis, ma olin valmis lahtemaan ite tulliin maksamaan maksut ja poimimaan Kaalepin virallisesti kyytiin. Virkailijan piti menna hakemaan seuraavasta lentokoneesta matkalaukut, mutta sen jalkeen han tois Kaalepin rahti-asemalle. Toinen tyyppi sitten lahti mun matkaan nayttamaan missa se rahtiterminaali oli.

Siella sitten olin espanjaa-solkottavien paikallisten vanhempien miesten keskella taysin tumpelona. Sain sanottua “perro” eli koira, ja ne tuntui heti tietavan mita oottelen. Nuroemmat paikalliset, enemman kielitaitoiset sitten sanoi mulle, etta menee tunnin verran, etta Kaaleppi tulee sinne. Mietin, etta taa aikasempi virkailija ei vaikuttanut silta, etta siina ois tunti mennyt... Just kun olin miettimassa, etta pitaisko kayttaa se aika lentoasemalle menemiseen ja kertomaan Chuckille, missa mennaan, tama aikaisempi virkailija tuli Kaalepin kanssa. Ei siina tuntia mennyt, korkeintaan 15 minuuttia!

Sanottiin hyvastit ja kiittelin sita kovasti, sitten se hupi vasta alkoikin. Seuraavat 3 tuntia (tai jotain, menetin jossain vaiheessa ajantajun) kuljin helteisessa auringon paahteessa 3:n toimiston valia viemassa tai tuomassa papereita, maksamassa tulleja tai ottamassa kopioita. Vihdoin nuorempi tullitoimiston tyontekija, joka oli ainoa englanninkielen taitoinen, alkoi saalimaan mua ja sanoi, ettei han halua nahda mua siella uudestaan. Se tuli mun mukaan rahtilavalle, ja vihdoin sain kuumuudessa riutuvan Kaalepin vapaaks hakistaan ja lahdettiin onnellisena tallustamaan lentokenttaa ja Chuckia kohden.

Se olikin jo oottelut meita kuumeisesti. Tietokoneet ois viela tullissa mittaamattoman ajan...