Saavuimme Managuaan n. puol 11 yolla.
Paikallinen rahti-ihminen, se joka soitti meille, oli ottanut
Kaalepin joko kotiinsa tai toimistoonsa yoksi ja sovittiin, etta
tullaan hakemaan se seuraavana aamuna. Olin varannut Best Western
hotellista huoneen, ihan lentokentan vieresta ja odotettiin innolla,
etta paastais pian rentoutumaan piitkan paivan jalkeen. No, kuten
varmaan ootte jo huomanneet, mikaan ei oo niin helppoa kun me
matkustetaan.
Paastiin ohi passijonosta ja hotellin
edustaja tuli auttamaan meita laukkujen ja laatikoiden kanssa. Se
karrasi tavarat lapivalaisu-hihnalle ja sitten oltais vapaana! Tai
sitten ei. Tullimiehet olivat sen verran kiinnostuneita Chuckin
tietokoneista, etta ottivat meidat sivuun ja aukoivat kaikki paketit.
Me ei ymmarretty mitaan mita ne selitti, ja hotellin edustajakin
koitti jotain selvittaa, mutta loppujen lopuks ne pitivat tietokoneet
seuraavaan paivaan, kunnes tullin edustajat tulis paikalle paattamaan
mita niille tehdaan.
Hotellin edustaja soitti kaverilleen,
etta tulis seuraavana aamuna auttamaan meita tullin kanssa, joten
vihdoin paastiin lahteen lentokentalta ja rauhoittumaan hotellille.
Seuraavana aamuna herattiin aikasten ja makoisan aamiaisen jalkeen
alettiin odottamaan tata kaveria. Chuck sanoi, etta sen piti olla
paikalla 8 ja puol 9 valilla. Se ei kuitenkaan olliut ihan varma,
etta oliko se hotellilla vai lentokentalla. Joten puol 9:lta se
sitten lahti lentokentalle ja jain hotellille odottamaan, joskos se
tyyppi tulis.
Ketaan (ei ainakan sita) nakynyt
varttia vaill 9 mennessa, joten sain hotellin kuljetuksen heittamaan
mut lentokentalle ja menin ettimaan Chuckia. Se oli viela
selvittamassa tullitoimistossa asioita ja ma odottelin sitten
toimiston ulkopuolella tavaroiden kanssa. Kello oli jo lahemmas puol
10 ja aloin olla tosissaan huolissani Kaalepista. Vihdoin laitettiin
matkalaukut tullitoimistoon sisalle ja ma lahdin Kaalepin
metsastykseen.
Olin jutellut United Airlines
rahti-ihmisen kanssa aikasemmin (erittain mukava, englatia hyvin
puhuva nainen) ja han oli selvittanyt, etta Kaalepin haltija oli
kovasti odottanut meita. Kaaleppi ei kuulemma enaa suostunut menemaan
takaisin kennellinsa ja virkailija pelkas, etta se puree sita. No,
meidan rakas enkeli osaa olla vahan itsepainen... Ja jos se eo jotain
halua tehda, se voi vahan arista. No, toinen virkailija sitten
saattoi mut parinsadan metrin paassa olevaan rakennukseen, jossa
vihdoin nain Kaalepin!
Rahti-virkailia oli tosi ystavallinen
ja helpottunut, kun tulin paikalle. Vahan aikaa Kaaleppia paijattuani
sain sen sitten menemaan takas hakkiinsa, pienta punnerrusta
takapuolesta se vaati multakin. Sitten alkoi paperityo. Ensimmaisena
piti menna paikalliseen pankkiin maksamaan joku kasittelymaksu
pankkitilille. Ei se ollut kun $15, mutta melkeen heti laskeuduttua
uuteen maahan piti menna tallettamaan jotain pankkiin? Tama
virkailija oli tosi ystavallinen ja sysasi mut kaverillensa, joka oli
just tullut sisalle. Tama kaveri vei mut pankkiin, jonotti mun
puolesta ja ma vaan annoin sille rahat ja se teki talletuksen mun
puolesta!
Sitten viela lisaa paperityota ja kun
se oli valmis, ma olin valmis lahtemaan ite tulliin maksamaan maksut
ja poimimaan Kaalepin virallisesti kyytiin. Virkailijan piti menna
hakemaan seuraavasta lentokoneesta matkalaukut, mutta sen jalkeen han
tois Kaalepin rahti-asemalle. Toinen tyyppi sitten lahti mun matkaan
nayttamaan missa se rahtiterminaali oli.
Siella sitten olin
espanjaa-solkottavien paikallisten vanhempien miesten keskella taysin
tumpelona. Sain sanottua “perro” eli koira, ja ne tuntui heti
tietavan mita oottelen. Nuroemmat paikalliset, enemman kielitaitoiset
sitten sanoi mulle, etta menee tunnin verran, etta Kaaleppi tulee
sinne. Mietin, etta taa aikasempi virkailija ei vaikuttanut silta,
etta siina ois tunti mennyt... Just kun olin miettimassa, etta
pitaisko kayttaa se aika lentoasemalle menemiseen ja kertomaan
Chuckille, missa mennaan, tama aikaisempi virkailija tuli Kaalepin
kanssa. Ei siina tuntia mennyt, korkeintaan 15 minuuttia!
Sanottiin hyvastit ja kiittelin sita
kovasti, sitten se hupi vasta alkoikin. Seuraavat 3 tuntia (tai
jotain, menetin jossain vaiheessa ajantajun) kuljin helteisessa
auringon paahteessa 3:n toimiston valia viemassa tai tuomassa
papereita, maksamassa tulleja tai ottamassa kopioita. Vihdoin
nuorempi tullitoimiston tyontekija, joka oli ainoa englanninkielen
taitoinen, alkoi saalimaan mua ja sanoi, ettei han halua nahda mua
siella uudestaan. Se tuli mun mukaan rahtilavalle, ja vihdoin sain
kuumuudessa riutuvan Kaalepin vapaaks hakistaan ja lahdettiin
onnellisena tallustamaan lentokenttaa ja Chuckia kohden.
Se olikin jo oottelut meita
kuumeisesti. Tietokoneet ois viela tullissa mittaamattoman ajan...