06 helmikuuta 2013

Final Countdown - Osa 2


Perjantai-iltana ystavamme Brandon ja Olivia tulivat kaymaan. Oli tosi kivaa nahda heita viela kerran, ennenkuin lahtisimme maasta. He kysyivat jos tarvisimme apua pakkaamisessa tai missaan ja lupasivat huolehtia talosta myymiseen asti. Tosi hyvia ystavia!!

Brandonin ja Olivian lahdettya jatkettiin kuumeista pakkaamista ja siivoamista, kunnes oltiin liian vasyneita jatkamaan. Aateltiin, etta tehtais loppu sitten lauantai-aamuna. Meidan ei tarttis olla matkassa kun puolenpaivan aikaan. Hyvinhan siina ehtii! No, suunnitelma oli hyva, mutta ei kaikki mee aina niinkuin haluaa.

Steve, meidan kiinteistovalittaja tuli kaymaan 9lta, tekemaan loppu paperityot ja ottamaan kuvia myynti-ilmoitusta varten meidan lahdettya. Nahtyaan, etta talo oli viela hieman epajarjestyksessa (lievasti sanottuna), han paatti tulla takaisin seuraavana paivana kun saataisiin siivottua. Steven lahtiessa me tajuttiin, ettei me millaan kerettais matkaan puolenpaivan aikaan...

Chuckin oli kaytava viela kerran heittamassa kuorma varastoon ja mun oli siivottava loppuosa, seka viimeisteltava “stailaus”. Kello oli lahemmas 14 tai 15, kun sanottiin vihdoin hyvastit talolle, jota oltiin rakkaudella rakennettu ja suunniteltu asuvamme seuraavat 20 vuotta. Aina ei tosiaan mee suunitelmien mukaan.



Kaytiin viela viemassa viimeinen lastillinen tavaroita varastoon oottamaan tulevaa matkaa Nicaraguaan. Valitettavasti paikallinen puhelinyhtio oli yli-innokkaana katkassut meidan nettiyhteyden paria paivaa etuajassa, niin etta en voinut etsia kartasta mita kautta ajaa Arkansasiin, meidan ensimmaiseen etappiin. Ja suuressa viisaudessani olin joko pakannut tai heittanyt pois meidan USAn kartat, ja myos GPS-laitteen.

Onneks paastiin kaappaamaan titeokone elektroniikka-liikkeessa (myyjien hyvaksynnalla tietenkin) ja loydettiin tie Little Rockiin. Meilla oli viela edessa 7 tunnin ajomatka, ja kello oli jo lahella 17:00. Matkasta ei tulis kaunista katseltavaa! Mun suureksi hekpotuksesksi Chuck kesti paa- ja lihaskivut ja kovan vasymyksen (ma inhoan ajaa pimeassa) ja paastiin Little Rockiin Arkansasin osavaltioon La Quinta Inn hotelliin puolenyon maissa.

Hotelli oli aika nuhjuinen, eika parkkipaikalla tapahtuva hamaraperainen autosta toiseen kavely ja poliisien partiointi ollut omiaan parantamaan mielikuvaa. Osa hotellivieraistakin naytti olevan samanlaatuista porukkaa, jota parkkipaikalla pyori. Kaiken kaikkiaan meilla oli kuitenkin hyva yo hotellissa ja Kaaleppikin kayttaytyi mallikkaasti. Ei se tietenkaan pystynyt pissaamaan tai kakkaamaan, mutta se nyt tiedettiinkin.

Sunnuntai-aamuna lahdettiin ajamaan kohti Houstonia Texasin osavaltiossa. Houston oli meidan viimeinen maaranpaa ennen lentoa pois USAsta. Pysahdyttiin valilla brunssilla ja sitten pikkasen ennen Houstonia viela illallisella. On se auton kyydissa istuminen niin rankkaa hommaa!

Viimeinkin, pitkan paivan jalkeen saavuttiin meidan hotelliin lentokentan lahella. Hotellista olisi lyhyt matka ajaa seka lentokentalle, etta keskustaan, jossa oli viela hoidettava loput Kaalepin paperisodasta. Olin siis soitellut Nicaraguan konsulaattin parin viikon verran, eika kukaan ollut vastannut. Aateltiin etta marssitaan vaan ovelle ja vaaditaan audienssia. Katottiin kartasta missa konsulaatti sijaitsi ja aika helposti sinne loydettiinkin!



Olin saanut ristiriitaista tietoa, tarvittiinko papereihin konsulaatin hyvaksynta vai ei, mutta mita tuli tapahtumaan myohemmin, onneksi otin leimat papereihin! Konsulaatin virkailija ei paljoa puhunut englantia, mutta tyrkytin hanelle papereita ja sanoin “perro”, mika on koira espanjaksi, ja vahan aikaa han katseli papereita ja sitten leimasi ne. $30 koyhempana paasin nopeasti ulos konsulaatista ja Kaalepin paperityo oli hoidettu ja paastiin tukanleikkuuseen. (Ei silla etta nailla asioilla olis mitaan yhteytta.)

Pollatukka heiluen menin Chuckin kanssa syomaan paikalliseen pikku ruokalaan, ja oli kylla aivan mahtavaa ruokaa! Nam! Maha taynna sitten palattiin hotelille ja jotenkin saatiin aika kulumaan, ja oltais seuraavana aamuna valmiita aloittamaan seikkailu. Kunpa se olisikin ollut niin helppoa, mutta mika tassa elamassa olisi helppoa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti