Perjantai-iltana ystavamme Brandon ja
Olivia tulivat kaymaan. Oli tosi kivaa nahda heita viela kerran,
ennenkuin lahtisimme maasta. He kysyivat jos tarvisimme apua
pakkaamisessa tai missaan ja lupasivat huolehtia talosta myymiseen
asti. Tosi hyvia ystavia!!
Brandonin ja Olivian lahdettya
jatkettiin kuumeista pakkaamista ja siivoamista, kunnes oltiin liian
vasyneita jatkamaan. Aateltiin, etta tehtais loppu sitten
lauantai-aamuna. Meidan ei tarttis olla matkassa kun puolenpaivan
aikaan. Hyvinhan siina ehtii! No, suunnitelma oli hyva, mutta ei
kaikki mee aina niinkuin haluaa.
Steve, meidan kiinteistovalittaja tuli
kaymaan 9lta, tekemaan loppu paperityot ja ottamaan kuvia
myynti-ilmoitusta varten meidan lahdettya. Nahtyaan, etta talo oli
viela hieman epajarjestyksessa (lievasti sanottuna), han paatti tulla
takaisin seuraavana paivana kun saataisiin siivottua. Steven
lahtiessa me tajuttiin, ettei me millaan kerettais matkaan
puolenpaivan aikaan...
Chuckin oli kaytava viela kerran
heittamassa kuorma varastoon ja mun oli siivottava loppuosa, seka
viimeisteltava “stailaus”. Kello oli lahemmas 14 tai 15, kun
sanottiin vihdoin hyvastit talolle, jota oltiin rakkaudella
rakennettu ja suunniteltu asuvamme seuraavat 20 vuotta. Aina ei
tosiaan mee suunitelmien mukaan.
Kaytiin viela viemassa viimeinen
lastillinen tavaroita varastoon oottamaan tulevaa matkaa Nicaraguaan.
Valitettavasti paikallinen puhelinyhtio oli yli-innokkaana katkassut
meidan nettiyhteyden paria paivaa etuajassa, niin etta en voinut
etsia kartasta mita kautta ajaa Arkansasiin, meidan ensimmaiseen
etappiin. Ja suuressa viisaudessani olin joko pakannut tai heittanyt
pois meidan USAn kartat, ja myos GPS-laitteen.
Onneks paastiin kaappaamaan titeokone
elektroniikka-liikkeessa (myyjien hyvaksynnalla tietenkin) ja
loydettiin tie Little Rockiin. Meilla oli viela edessa 7 tunnin
ajomatka, ja kello oli jo lahella 17:00. Matkasta ei tulis kaunista
katseltavaa! Mun suureksi hekpotuksesksi Chuck kesti paa- ja
lihaskivut ja kovan vasymyksen (ma inhoan ajaa pimeassa) ja paastiin
Little Rockiin Arkansasin osavaltioon La Quinta Inn hotelliin
puolenyon maissa.
Hotelli oli aika nuhjuinen, eika
parkkipaikalla tapahtuva hamaraperainen autosta toiseen kavely ja
poliisien partiointi ollut omiaan parantamaan mielikuvaa. Osa
hotellivieraistakin naytti olevan samanlaatuista porukkaa, jota
parkkipaikalla pyori. Kaiken kaikkiaan meilla oli kuitenkin hyva yo
hotellissa ja Kaaleppikin kayttaytyi mallikkaasti. Ei se tietenkaan
pystynyt pissaamaan tai kakkaamaan, mutta se nyt tiedettiinkin.
Sunnuntai-aamuna lahdettiin ajamaan
kohti Houstonia Texasin osavaltiossa. Houston oli meidan viimeinen
maaranpaa ennen lentoa pois USAsta. Pysahdyttiin valilla brunssilla
ja sitten pikkasen ennen Houstonia viela illallisella. On se auton
kyydissa istuminen niin rankkaa hommaa!
Viimeinkin, pitkan paivan jalkeen
saavuttiin meidan hotelliin lentokentan lahella. Hotellista olisi
lyhyt matka ajaa seka lentokentalle, etta keskustaan, jossa oli viela
hoidettava loput Kaalepin paperisodasta. Olin siis soitellut
Nicaraguan konsulaattin parin viikon verran, eika kukaan ollut
vastannut. Aateltiin etta marssitaan vaan ovelle ja vaaditaan
audienssia. Katottiin kartasta missa konsulaatti sijaitsi ja aika
helposti sinne loydettiinkin!
Olin saanut ristiriitaista tietoa,
tarvittiinko papereihin konsulaatin hyvaksynta vai ei, mutta mita tuli
tapahtumaan myohemmin, onneksi otin leimat papereihin! Konsulaatin
virkailija ei paljoa puhunut englantia, mutta tyrkytin hanelle
papereita ja sanoin “perro”, mika on koira espanjaksi, ja vahan
aikaa han katseli papereita ja sitten leimasi ne. $30 koyhempana
paasin nopeasti ulos konsulaatista ja Kaalepin paperityo oli hoidettu
ja paastiin tukanleikkuuseen. (Ei silla etta nailla asioilla olis
mitaan yhteytta.)
Pollatukka heiluen menin Chuckin kanssa
syomaan paikalliseen pikku ruokalaan, ja oli kylla aivan mahtavaa
ruokaa! Nam! Maha taynna sitten palattiin hotelille ja jotenkin
saatiin aika kulumaan, ja oltais seuraavana aamuna valmiita
aloittamaan seikkailu. Kunpa se olisikin ollut niin helppoa, mutta
mika tassa elamassa olisi helppoa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti